Kuntoutuksen palveluvalikoimaa työterveyshuollossa tulee laajentaa

Työn monimuotoistuminen edellyttää muutoksia työkyvyn tukemisen tavoissa. Työterveyshuollon sisältöä ja palveluita tulee kehittää tukemaan työkyvyn ylläpitoa sekä erityisesti ennaltaehkäisemään työkyvyttömyyttä. Kuntoutusalan asiantuntijoiden erityisosaaminen tulee tunnistaa ja sitä on hyödynnettävä työterveyshuollossa nykyistä laajemmin.

Julkaistu 22.5.2018

Akava julkaisi eilen työelämätavoitteensa seuraavalle hallituskaudelle. Työn uusi aika: turvaa ja tasapainoa -julkaisussa keskusjärjestö esittää, että työterveyshuollon palveluvalikoimaa on täydennettävä lisäämällä monipuolisesti työkyvyn arvioinnin keinoja. Työpaikan ja työterveyshuollon välisellä toimivalla yhteistyöllä voidaan puuttua ajoissa erilaisiin työkykyä heikentäviin tekijöihin ja toimia ennaltaehkäisevästi sekä yksilön että koko työpaikan osalta.

Akava tunnistaa ohjelmassaan kuntoutuksen yhteiskunnallisen lisäarvon. ”Kuntoutusalan Asiantuntijoilla ja Akavalla on yhteinen tavoite: kuntoutuksen asemaa tulee työterveyshuollossa vahvistaa. Kuntoutuspalveluiden ennaltaehkäisevä merkitys tulee tunnistaa työkyvyn ylläpitämisen tukemisessa. ”, sanoo Kuntoutusalan Asiantuntijoiden 1.puheenjohtaja Tiina Mäkinen.

Sairauslomien ennaltaehkäisy ja töihin paluun parempi tukeminen edellyttävät, että työterveyshuollon palveluvalikoimaa täydennetään. ”Nykyinen työterveyshuollon ammattihenkilö-asiantuntija -jaottelu ei riittävästi tue moniammatillisen kuntoutuksen toteutumista. Se tulee purkaa tai muulla tavoin perusteellisesti uudistaa. ”, sanoo Kuntoutusalan Asiantuntijoiden 2.puheenjohtaja Kristina Holmberg. Työn monimuotoistuminen ja työn muutokset aiheuttavat selvän tarpeen kehittää työterveyshuollon kuntoutuspalveluiden valikoimaa ja varmistaa sen laaja moniammatillisuus.

Kuntoutuksen palveluvalikoimaa työterveyshuollossa tulee laajentaa Kuntoutusalan Asiantuntijoiden kannanotto

Työn uusi aika: Turvaa ja tasapainoa Akavan työelämätavoitteet 2019-2023

Ajankohtaista

Sote-alan ammattihenkilöitä koskeva lainsäädäntö uudistuu – tavoite henkilöstöpulan helpottaminen →

Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöitä koskevan lainsäädännön kokonaisuudistus on käynnistynyt. Säädösmuutoksilla tähdätään alan vakavan henkilöstövajeen ratkaisemiseen muun muassa arvioimalla ammattien sääntelyn tarvetta ja mahdollistamalla henkilöstön joustava työnjako. TOI vaikuttaa aktiivisesti, jotta toimintaterapeuttien asema säilyy jatkossakin säänneltynä ammattina. Tämä on toimintaterapiapalveluissa keskeistä potilas- ja asiakasturvallisuuden näkökulmasta.

JUKO kehysriihestä: Säästöt erityisesti hyvinvointialueilla ja valtiolla vaikuttavat välittömästi kansalaisten lakisääteisiin palveluihin →

Julkinen sektori tarjoaa veroeuroja vastaan lain edellyttämiä palveluja kansalaisille, yrityksille ja yhteisöille ja on siksi vastuussa muun muassa tarjonnan yhdenvertaisuudesta.

Terveyspalvelualan työehtosopimusneuvottelut jatkuivat →

Terveyspalvelualan Unionin ja Hyvinvointiala HALIn väliset työehtosopimusneuvottelut jatkuivat keskiviikkona 10.4.2024. Voimassa oleva sopimuskausi päättyy 30.4.2024.

Kaikki tiedotteet →